Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
  • LEHDISTÖTIEDOTE

EKP:n pääoman uusi jakoperuste

3.12.2018

  • BKT:hen ja väkilukuun perustuvaa EKP:n pääoman jakoperustetta on tarkistettu (viisivuotistarkistus).
  • Uudessa jakoperusteessa16 kansallisella keskuspankilla on aiempaa suurempi osuus EKP:n pääomasta ja 12 keskuspankilla aiempaa pienempi.
  • Äänioikeuksien kierto EKP:n neuvostossa ei muutu.

EKP:n neuvosto hyväksyi viisivuotistarkistuksen pohjalta päätökset, joilla muutetaan EKP:n pääoman merkitsemisen jakoperustetta ja EU:n kansallisten keskuspankkien osuuksia pääomasta. EKP:n pääoman uusi jakoperuste tulee voimaan 1.1.2019.

Kansallisten keskuspankkien osuudet EKP:n pääomasta painotetaan sen mukaan, mikä on (Euroopan komission toimittamien tietojen perusteella) kunkin jäsenvaltion osuus koko EU:n väkiluvusta ja bruttokansantuotteesta. Kummankin tekijän painoarvo on yhtä suuri.*

Kansalliset keskuspankit suorittavat tarvittavat keskinäiset pääomaosuuksien siirrot, jotta osuuksien jakauma vastaa uutta jakoperustetta.

Uudessa jakoperusteessa 16 kansallisella keskuspankilla on aiempaa suurempi osuus EKP:n pääomasta ja 12 keskuspankilla aiempaa pienempi. Kansallisten keskuspankkien uudet osuudet EKP:n pääomasta on esitetty alla olevassa taulukossa. EKP:n merkitty pääoma on edelleen yhteensä 10 825 007 069,61 euroa. Aiheeseen liittyvät EKP:n päätökset ovat luettavissa EKP:n verkkosivuilla, ja ne julkaistaan piakkoin Euroopan unionin virallisessa lehdessä. EKP:n yleisneuvosto osallistui päätöksentekoprosessiin EKPJ:n perussäännön mukaisesti.

EKP:n neuvoston vuorottelujärjestelmässä äänioikeudet kiertävät kansallisten keskuspankkien pääjohtajien keskuudessa. Heidät jaetaan kahteen ryhmään sillä perusteella, miten suuri osuus kullakin jäsenvaltiolla on euroalueen yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta ja euroalueen rahalaitossektorin kokonaisvaroista. Osuudet on laskettava uudelleen aina EKP:n pääoman jakoperusteen muutoksen yhteydessä. Uusien laskelmien perusteella pääjohtajien ryhmäjako pysyy ennallaan.

EKP:n pääoman jakautuminen

EKP:n pääoman merkinnässä sovellettava jakoperuste (%)

31.12.2018 asti

EKP:n pääoman merkinnässä sovellettava jakoperuste (%)

1.1.2019 alkaen

Merkitty pääomaosuus (euroa)

1.1.2019 alkaen

Maksettu pääoma (euroa)

1.1.2019 alkaen

Belgian keskuspankki

2,4778

2,5280

273 656 178,72

273 656 178,72

Saksan keskuspankki

17,9973

18,3670

1 988 229 048,48

1 988 229 048,48

Viron keskuspankki

0,1928

0,1968

21 303 613,91

21 303 613,91

Irlannin keskuspankki

1,1607

1,1754

127 237 133,10

127 237 133,10

Kreikan keskuspankki

2,0332

1,7292

187 186 022,25

187 186 022,25

Espanjan keskuspankki

8,8409

8,3391

902 708 164,54

902 708 164,54

Ranskan keskuspankki

14,1792

14,2061

1 537 811 329,32

1 537 811 329,32

Italian keskuspankki

12,3108

11,8023

1 277 599 809,38

1 277 599 809,38

Kyproksen keskuspankki

0,1513

0,1503

16 269 985,63

16 269 985,63

Latvian keskuspankki

0,2821

0,2731

29 563 094,31

29 563 094,31

Liettuan keskuspankki

0,4132

0,4059

43 938 703,70

43 938 703,70

Luxemburgin keskuspankki

0,2030

0,2270

24 572 766,05

24 572 766,05

Maltan keskuspankki

0,0648

0,0732

7 923 905,17

7 923 905,17

Alankomaiden keskuspankki

4,0035

4,0677

440 328 812,57

440 328 812,57

Itävallan keskuspankki

1,9631

2,0325

220 018 268,69

220 018 268,69

Portugalin keskuspankki

1,7434

1,6367

177 172 890,71

177 172 890,71

Slovenian keskuspankki

0,3455

0,3361

36 382 848,76

36 382 848,76

Slovakian keskuspankki

0,7725

0,8004

86 643 356,59

86 643 356,59

Suomen Pankki

1,2564

1,2708

137 564 189,84

137 564 189,84

Euroalueen kansalliset keskuspankit yhteensä

70,3915

69,6176

7 536 110 121,69

7 536 110 121,69

Bulgarian keskuspankki

0,8590

0,8511

92 131 635,17

3 454 936,32

Tšekin keskuspankki

1,6075

1,6172

175 062 014,33

6 564 825,54

Tanskan keskuspankki

1,4873

1,4986

162 223 555,95

6 083 383,35

Kroatian keskuspankki

0,6023

0,5673

61 410 265,11

2 302 884,94

Unkarin keskuspankki

1,3798

1,3348

144 492 194,37

5 418 457,29

Puolan keskuspankki

5,1230

5,2068

563 636 468,10

21 136 367,55

Romanian keskuspankki

2,6024

2,4470

264 887 922,99

9 933 297,11

Ruotsin keskuspankki

2,2729

2,5222

273 028 328,31

10 238 562,31

Englannin pankki

13,6743

14,3374

1 552 024 563,60

58 200 921,14

Euroalueen ulkopuolisten EU‑maiden kansalliset keskuspankit yhteensä

29,6085

30,3824

3 288 896 947,92

123 333 635,55

Yhteensä

100,0000

100,0000

10 825 007 069,61

7 659 443 757,27

Pyöristysten vuoksi yhteenlaskut eivät välttämättä täsmää.

Tiedotusvälineiden kysymyksiin vastaa Peter Ehrlich puhelinnumerossa +49 69 1344 8320

Huom.

*Pääomaosuuksien painottamisesta säädetään Euroopan keskuspankkijärjestelmän (EKPJ) ja Euroopan keskuspankin perussäännön artiklassa 29.1.

Liite:

EU-maiden keskuspankkien osuudet EKP:n pääomasta, euroalueen keskuspankkien maksamasta pääomasta ja liikkeessä olevista euroseteleistä

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle