Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
LEHDISTÖTIEDOTE

EKP:n tilinpäätös vuodelta 2015

18.2.2016

EMBARGO

Julkaisuvapaa torstaina 18.2.2016 klo 15.00 Keski-Euroopan aikaa
  • EKP:n nettovoitto vuodelta 2015 oli 1 082 miljoonaa euroa (989 miljoonaa euroa vuonna 2014).
  • Velkapaperiohjelman korkotuotot (netto) olivat 609 miljoonaa euroa (728 miljoonaa euroa vuonna 2014).
  • Laajennetun omaisuuserien osto-ohjelman korkotuotot (netto) olivat 161 miljoonaa euroa (2 miljoonaa euroa vuonna 2014).
  • Valvottavilta pankeilta kerättiin valvontakulujen kattamiseksi valvontamaksuja 277 miljoonaa euroa (30 miljoonaa euroa vuonna 2014).
  • Korkotuotot seteleistä olivat 42 miljoonaa euroa (126 miljoonaa euroa vuonna 2014).
  • EKP:n taseen varojen kokonaismäärä oli 257 miljardia euroa (185 miljardia euroa vuonna 2014).

Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto on hyväksynyt EKP:n tilintarkastetun tilinpäätöksen vuodelta 2015.

EKP:n nettovoitto vuodelta 2015 oli 1 082 miljoonaa euroa (989 miljoonaa euroa vuonna 2014). Nettovoiton kasvuun vaikutti arvopaperien myynnistä saatujen realisoituneiden voittojen kasvu vuonna 2015. Lisäksi EKP kattoi valvontatehtävistä aiheutuneet kulunsa vuonna 2015 kokonaan valvontamaksuilla, kun vuonna 2014 valvontamaksuja perittiin vain marras-joulukuulta.

EKP:n neuvosto päätti jakaa euroalueen kansallisille keskuspankeille ennakkovoitonjakona 812 miljoonaa euroa 29.1.2016. Eilisessä kokouksessaan EKP:n neuvosto päätti lisäksi jakaa voitosta jäljellä olevat 270 miljoonaa euroa euroalueen kansallisille keskuspankeille 19.2.2016.

EKP:n tuotot koostuvat pääasiassa sijoitustuotoista, joita pankki saa valuuttavarannoista ja omien varojen sijoituksista, sekä korkotulosta, jota kertyy yhtäältä EKP:n 8 prosentin osuudelle liikkeessä olevista euroseteleistä ja toisaalta viime vuosina rahapoliittisista syistä ostetuille arvopapereille.

Vuonna 2015 korkokate oli 1 475 miljoonaa euroa (1 536 miljoonaa euroa vuonna 2014). Siihen sisältyi 42 miljoonaa euroa korkotuloja EKP:n osuudelle liikkeessä olevista seteleistä (126 miljoonaa euroa vuonna 2014). Lisäksi siihen kuului 609 miljoonaa euroa velkapaperiohjelmassa ostettujen arvopaperien tuottoja (728 miljoonaa euroa vuonna 2014), joista EKP:n hallussa olevien Kreikan valtion joukkolainojen osuus oli 224 miljoonaa euroa (298 miljoonaa euroa vuonna 2014). Korkokatteeseen sisältyi myös 120 miljoonaa euroa kahdessa ensimmäisessä katettujen joukkolainojen osto-ohjelmassa hankittujen arvopaperien tuottoja (173 miljoonaa euroa vuonna 2014) ja 161 miljoona euroa laajennetun omaisuuserien osto-ohjelman tuottoja (2 miljoonaa euroa vuonna 2014). EKP maksoi 18 miljoonaa euroa korkoa kansallisten keskuspankkien saamisille, jotka perustuvat niiden EKP:lle siirtämiin valuuttavarantoihin (57 miljoonaa euroa vuonna 2014), ja korkotuotot valuuttavarannosta olivat 283 miljoonaa euroa (217 miljoonaa euroa vuonna 2014).

Rahoitustoiminnan realisoituneet voitot olivat 214 miljoonaa euroa (57 miljoonaa euroa vuonna 2014).

Vuonna 2015 arvonalennuksia kirjattiin 64 miljoonaa euroa eli enemmän kuin vuonna 2014 (8 miljoonaa euroa), mikä johtui pääasiassa Yhdysvaltain dollarin määräisessä sijoitussalkussa olevien arvopaperien markkina-arvon yleisestä laskusta.

EKP:n hallinnolliset kulut koostuvat henkilöstökuluista ja muista hallinnollisista kuluista. EKP:n henkilöstömäärä on valvontatehtävien vuoksi vähitellen kasvanut, minkä vuoksi henkilöstökulut kasvoivat 441 miljoonaan euroon vuonna 2015 (301 miljoonaa euroa vuonna 2014).

Poistoista, toimitilojen vuokrista, asiantuntijoiden palkkioista ynnä muista hyödykkeiden ja palvelujen ostoista aiheutuneet muut hallinnolliset kulut olivat 423 miljoonaa euroa vuonna 2015 (376 miljoonaa euroa vuonna 2014). Kulujen kasvu johtui pääasiassa siitä, että EKP:n uudesta päärakennuksesta alettiin kirjata poistoja.

EKP:n valvontatehtävistä aiheutuneet kustannukset katettiin vuonna 2015 kokonaan valvottavilta yhteisöiltä kerätyillä valvontamaksuilla, kun taas vuonna 2014 valvontamaksuja kerättiin vain marras-joulukuulta. Tämän seurauksena nettotuotot toimitusmaksuista ja palkkioista kasvoivat. Valvontamaksuja perittiin vuodelta 2015 yhteensä 277 miljoonaa euroa (30 miljoonaa euroa marras-joulukuulta 2014).

EKP:n taseen varojen kokonaismäärä oli 257 miljardia euroa vuonna 2015 eli 72 miljardia euroa suurempi kuin vuonna 2014, jolloin se oli 185 miljardia euroa. Taseen kasvu johtui pääasiassa laajennetussa omaisuuserien osto-ohjelmassa tehdyistä ostoista, EKP:n hallussa olevien valuuttavarantosaamisten arvon noususta sekä liikkeessä olevien setelien määrän kasvusta.

Eurojärjestelmän konsolidoidussa taseessa [1] varojen kokonaismäärä oli vuoden 2015 lopussa 2 781 miljardia euroa (2 208 miljardia euroa vuonna 2014). Taseen kasvu johtui pääasiassa arvopaperiostojen jatkumisesta laajennetussa omaisuuserien osto-ohjelmassa.

Eurojärjestelmän rahapoliittisista syistä hallussaan pitämien arvopaperien määrä kasvoi 586 miljardilla eurolla 803 miljardiin euroon (217 miljardia euroa vuonna 2014). Velkapaperiohjelmassa hankittujen arvopaperien määrä supistui 21 miljardilla eurolla arvopaperien erääntymisen vuoksi, mikä jonkin verran tasoitti laajennetussa omaisuuserien osto-ohjelmassa tehtyjen ostojen vaikutusta. Vuoden 2015 lopussa laajennetussa omaisuuserien osto-ohjelmassa hankittuja arvopapereita oli yhteensä 650 miljardin euron arvosta (31 miljardia euroa vuonna 2014).

Tiedotusvälineiden kysymyksiin vastaa Stefan Ruhkamp puhelinnumerossa +49 69 1344 5057.

Lisätietoja

  1. EKP:n ja eurojärjestelmän kirjanpitoperiaatteet: EKP:n neuvosto on hyväksynyt eurojärjestelmän (mukaan luettuna EKP) yhteiset kirjanpitoperiaatteet Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön (jäljempänä EKPJ:n perussääntö) artiklan 26.4 mukaisesti, ja ne on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. [2] Kirjanpitoperiaatteet perustuvat yleisesti ottaen kansainvälisesti hyväksyttyyn kirjanpitokäytäntöön, mutta niitä laadittaessa on otettu huomioon eurojärjestelmän keskuspankkien erityisluonne. Kirjanpitoperiaatteissa painotetaan erityisesti varovaisuuden periaatetta, sillä useimmilla eurojärjestelmän keskuspankeilla on suuria valuuttamääräisiä saamisia, mihin liittyy riskejä. Varovaisuusperiaatetta noudatetaan etenkin siten, että realisoitumattomia voittoja ja tappioita ei kirjata tuloslaskelmaan samalla tavalla, ja siten, että tiettyyn saamiseen liittyviä realisoitumattomia tappioita ei voi kattaa toiseen saamiseen liittyvillä realisoitumattomilla voitoilla. Realisoitumattomat voitot kirjataan suoraan arvonmuutostilille, mutta realisoitumattomia tappioita käsitellään kuluina vuoden lopussa siltä osin kuin ne ylittävät vastaavien arvonmuutostilien saldon. Arvon alentumisesta johtuvat tappiot kirjataan kokonaisuudessaan tuloslaskelmaan. Kaikkien euroalueen kansallisten keskuspankkien on noudatettava näitä kirjanpitoperiaatteita, kun ne ilmoittavat EKP:lle eurojärjestelmän konsolidoidun viikkotaseen ja vuositaseen laatimiseksi tarvittavat tasetiedot toiminnastaan osana eurojärjestelmää. Ne noudattavat myös omien tilinpäätöksiensä laatimisessa vapaaehtoisesti jokseenkin samoja kirjanpitoperiaatteita kuin EKP.
  2. Rahapoliittisista syistä hallussa pidettävät arvopaperit on arvostettu jaksotetun hankintahinnan perusteella ja vähennettynä mahdollisella arvon alentumisella. Vuonna 2015 omaisuuserien ostoja laajennettiin siten, että kolmannen katettujen joukkolainojen osto-ohjelman ja omaisuusvakuudellisten arvopaperien osto-ohjelman rinnalle perustettiin uusi julkisen sektorin velkapapereiden osto-ohjelma. Yhdessä ohjelmat muodostavat laajennetun omaisuuserien osto-ohjelman. Laajennetussa omaisuuserien osto-ohjelmassa eurojärjestelmän kansalliset keskuspankit ja EKP hankkivat katettuja joukkolainoja, omaisuusvakuudellisia arvopapereita ja julkisen sektorin velkapapereita keskimäärin noin 60 miljardilla eurolla kuukaudessa. Näin on tarkoitus toimia ainakin vuoden 2017 maaliskuun loppuun saakka ja tarvittaessa sen jälkeenkin, kunnes EKP:n neuvosto katsoo inflaatiovauhdin palautuvan kestävästi tavoitteen mukaiseksi eli hieman alle kahteen prosenttiin keskipitkällä aikavälillä.
  3. Jälkimarkkinakelpoiset arvopaperit (paitsi rahapoliittisista syistä hallussa pidettävät arvopaperit) arvostetaan markkinahintaan.
  4. Kulta ja muut valuuttamääräiset tase-erät ja taseen ulkopuoliset erät on tilinpäätöksessä muunnettu euroiksi käyttäen tilinpäätöspäivän kursseja.
  5. EKP:lle siirrettyjen valuuttavarantojen korollisuus: Liittyessään eurojärjestelmän jäseniksi kansalliset keskuspankit siirtävät valuuttavarantoja EKP:lle. Kullekin kansalliselle keskuspankille syntyy tuolloin sen siirtämän varannon määrää vastaava korollinen saaminen EKP:ltä. EKP:n neuvosto on päättänyt, että nämä saamiset ovat euromääräisiä ja että niille maksetaan viimeisimpään käytettävissä olevaan eurojärjestelmän perusrahoitusoperaatioiden marginaalikorkoon perustuvaa päivittäistä korkoa, lukuun ottamatta kultaa, jolle ei makseta korkoa.
  6. Voitonjako / tappioiden kattaminen: EKPJ:n perussäännön artiklan 33 mukaan enintään 20 % nettovoitosta voidaan kunakin vuonna siirtää yleisrahastoon. Yleisrahasto ei saa olla suurempi kuin EKP:n pääoma. Jäljelle jäävä nettovoitto jaetaan euroalueen kansallisten keskuspankkien kesken suhteessa niiden maksamiin osuuksiin.
  7. Jos EKP:n tulos on tappiollinen, tappio voidaan kattaa a) EKP:n yleisestä riskivarauksesta ja yleisrahastosta ja b) EKP:n neuvoston päätöksellä kyseisen tilikauden rahoitustulosta. Mahdolliset jäljelle jäävät nettotappiot voidaan kirjata taseeseen seuraavalle tilikaudelle siirtyvinä tappioina, ja ne voidaan kattaa tulevien vuosien voitoilla.
  8. Eurojärjestelmän velkapaperiohjelmassa hankkimat arvopaperit: Alla olevassa taulukossa on liikkeeseenlaskijakohtainen erittely eurojärjestelmän hallussa olevista velkapaperiohjelmassa hankituista arvopapereista 31.12.2015.

Eurojärjestelmän velkapaperiohjelman sijoitukset 31.12.2015

Liikkeeseenlaskijamaa

Nimellisarvo

(mrd. euroa)

Kirjanpitoarvo*

(mrd. euroa)

Jäljellä oleva maturiteetti keskimäärin

(vuotta)

Irlanti

9,7 9,4 3,3

Kreikka

14,6 13,4 3,5

Espanja

26,4 26,2 3,1

Italia

63,5 61,8 3,4

Portugali

12,4 12,1 2,8

Yhteensä**

126,7 123,0 3,3

* Velkapaperiohjelmassa hankitut arvopaperit arvostetaan jaksotetun hankintahinnan perusteella.

** Pyöristysten vuoksi loppusummat eivät välttämättä täsmää.

  1. [1]Eurojärjestelmän konsolidoitu tase perustuu alustaviin, tilintarkastamattomiin tietoihin. Kansallisten keskuspankkien tilinpäätökset valmistuvat toukokuun 2016 loppuun mennessä, minkä jälkeen julkaistaan lopullinen eurojärjestelmän konsolidoitu vuositase.

  2. [2]EKP:n kirjanpitoperiaatteet on määritelty yksityiskohtaisesti 11.11.2010 annetussa päätöksessä EKP/2010/21 (EUVL L 35, 9.2.2011, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle