Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset
LEHDISTÖTIEDOTE

EKP:n neuvosto päätti, että liikkeeseen ei lasketa arvoltaan hyvin pieniä euroseteleitä

18.11.2004

Tarkan harkinnan jälkeen EKP:n neuvosto on päättänyt pitäytyä aiemmin tehdyssä euroseteleiden nimellisarvoja koskevassa päätöksessä (ks. 12.9.1998 julkaistu EKP:n lehdistötiedote), mikä tarkoittaa, että liikkeeseen ei lasketa 1 ja 2 euron seteleitä.

EKP:n neuvosto on arvioinut asiasta esitettyjä argumentteja ja tullut siihen tulokseen, että arvoltaan hyvin pienten setelien käyttöönotosta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

EKP:n neuvoston päätöstä tukee erityisesti se, että arvoltaan pienillä euroseteleillä ei ole euroalueella riittävästi kysyntää, niiden käyttöönotto heikentäisi tehokkuutta useimpien kolmansien osapuolten kuten vähittäiskauppojen ja myyntiautomaattiyritysten kannalta ja lisäksi pienten setelien paino- ja käsittelykustannukset olisivat suuret.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle