Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

EKP:n neuvoston päätökset (muut kuin korkopäätökset)

lokakuu 2017

Rahapolitiikka

Epätavanomaiset rahapoliittiset toimet ja uusia tietoja omaisuuserien osto-ohjelmasta

EKP:n neuvosto päätti 26.10.2017, että epätavanomaisiin rahapoliittisiin toimiin lukeutuvassa omaisuuserien osto-ohjelmassa vähennetään kuukausittaisia ostoja 60 miljardista eurosta 30 miljardiin euroon tammikuusta 2018 lähtien. Ostoja jatketaan syyskuun 2018 loppuun asti ja tarvittaessa sen jälkeenkin, kunnes EKP:n neuvosto katsoo inflaatiovauhdin palautuvan kestävästi tavoitteen mukaiseksi. Eurojärjestelmä jatkaa ohjelmassa ostettujen omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettavan pääoman sijoittamista uudelleen vielä pidemmän aikaa ostojen päättymisen jälkeen ja joka tapauksessa niin kauan kuin on tarpeen. EKP:n neuvosto päätti lisäksi, että perusrahoitusoperaatiot ja kolmen kuukauden pitempiaikaiset rahoitusoperaatiot toteutetaan jatkossakin kiinteäkorkoisina huutokauppoina, joissa tehdyt tarjoukset hyväksytään täysimääräisesti. Näin toimitaan niin kauan kuin on tarpeen ja ainakin vuoden 2019 viimeisen vähimmäisvarantojen pitoajanjakson loppuun saakka. Kolmen kuukauden pitempiaikaisten rahoitusoperaatioiden kiinteänä korkona käytetään perusrahoitusoperaatioiden keskimääräistä korkoa kulloisenkin operaation ajalta. EKP:n neuvosto päätti myös, että ostettujen omaisuuserien erääntymisistä, takaisin maksettavan pääoman uudelleensijoituksista ja yksityisen sektorin omaisuuserien osto-ohjelmien roolista julkaistaan jatkossa uusia tietoja. Näin edistetään omaisuuseräostojen sujuvaa toteutusta vastaisuudessakin. Näistä toimista on kerrottu tarkemmin EKP:n verkkosivuilla julkaistussa lehdistötiedotteessa.

Rahoitusvakaus

Raportti euroalueen rahoitusmarkkinoista

EKP:n neuvosto hyväksyi 19.10.2017 julkaistavaksi euroalueen rahoitusmarkkinoita koskevan vuoden 2017 raportin (”ECB report on financial structures 2017”). Raportissa tarkastellaan euroalueen rahoitussektorin keskeisiä rakenteellisia piirteitä ja pääasiallista kehitystä vuosina 2008–2016. Raportissa käsitellään pankkisektoria sekä siihen kuulumattomia rahoituksenvälittäjiä, erityisesti vakuutuslaitoksia ja eläkerahastoja. Raportti täydentää puolivuosittain ilmestyvää EKP:n selontekoa rahoitusjärjestelmän vakaudesta (”ECB Financial Stability Review”), joka keskittyy enemmän suhdanneluonteisiin tekijöihin. Raportti on luettavissa EKP:n verkkosivuilla.

Markkinainfrastruktuuri ja maksut

Muutoksia TARGET2-suuntaviivoihin

EKP:n neuvosto antoi 22.9.2017 suuntaviivat EKP/2017/28, joilla muutetaan Euroopan laajuisesta automatisoidusta reaaliaikaisesta bruttomaksujärjestelmästä (TARGET2) annettuja suuntaviivoja EKP/2012/27. Muutoksilla saatetaan lainvoimaisiksi EKP:n neuvoston viimeaikaisia päätöksiä (esimerkiksi päätös rahoitusmarkkinoiden infrastruktuurien takuurahastojen korkosääntöjen yhtenäistämisestä) ja otetaan huomioon uusia kehityskulkuja (esimerkiksi uusi liitännäisjärjestelmiä koskeva selvitysprosessi, joka tukee yhteiseurooppalaisten pikamaksuratkaisujen kehittymistä). Suuntaviivat on julkaistu EKP:n verkkosivuilla.

Muutoksia päätökseen tiettyihin TARGET2-tietoihin pääsystä ja niiden käytöstä

EKP:n neuvosto antoi 22.9.2017 päätöksen EKP/2017/29, jolla muutetaan tiettyihin TARGET2-tietoihin pääsystä ja niiden käytöstä 29.7.2010 annettua päätöstä EKP/2010/9. Muutoksilla laajennetaan pääsyä TARGET2-järjestelmän maksutapahtumatietoihin, jotta tietoja voidaan hyödyntää makrovakauden valvontaan, rahoitusjärjestelmän vakauteen, rahoitusmarkkinoiden yhdentymiseen, markkinaoperaatioihin, rahapoliittisiin tehtäviin ja yhteiseen valvontamekanismiin liittyvissä analyyseissä. Muutosten myötä myös näiden analyysien kokonaistulosten jakaminen helpottuu. Päätös julkaistaan pian EU:n virallisessa lehdessä ja EKP:n verkkosivuilla.

Lainsäädäntö

EKP:n lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1095/2010 ja (EU) 648/2012 muuttamisesta keskusvastapuolten toimilupamenettelyjen ja niihin osallistuvien viranomaisten sekä kolmansien maiden keskusvastapuolten tunnustamista koskevien vaatimusten osalta

EKP:n neuvosto antoi 4.10.2017 Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin pyynnöstä lausunnon CON/2017/39.

EKP:n lausunto käteismaksujen rajoittamisesta Kyproksessa

EKP:n neuvosto antoi 6.10.2017 Kyproksen valtiovarainministerin pyynnöstä lausunnon CON/2017/40.

EKP:n lausunto vaatimusten mukaisten pankkien vastuiden oikeudenhaltijoiden oikeussuojasta Sloveniassa

EKP:n neuvosto antoi 9.10.2017 Slovenian valtiovarainministeriön pyynnöstä lausunnon CON/2017/41.

EKP:n lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta määritysvelvollisuuden, määritysvelvollisuuden keskeyttämisen, raportointivaatimusten, sellaisten OTC-johdannaissopimusten riskienpienentämistekniikoiden, joille ei ole tehty keskusvastapuolimääritystä, kauppatietorekisterien rekisteröinnin ja valvonnan sekä kauppatietorekistereitä koskevien vaatimusten osalta

EKP:n neuvosto antoi 11.10.2017 Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan parlamentin pyynnöstä lausunnon CON/2017/42.

Pankkivalvonta

Korkomuutosten vaikutuksia koskeneen herkkyysanalyysin tulokset

EKP:n neuvosto jätti 26.9.2017 vastustamatta valvontaelimen ehdotusta julkaista rahoitustoiminnan korkoriskiä koskeneen herkkyysanalyysin (vuoden 2017 stressitestin) tulokset, joiden mukaan korkoriski on hyvin hallinnassa useimmilla eurooppalaisilla pankeilla. Tarkemmat tulokset ja 9.10. julkaistu lehdistötiedote ovat luettavissa EKP:n pankkivalvontasivuilla.

Luottamuksellisuusjärjestelyjen vastaavuutta koskevien EPV:n suositusten noudattaminen

EKP:n neuvosto jätti 2.10.2017 vastustamatta valvontaelimen ehdotusta ilmoittaa Euroopan pankkiviranomaiselle (EPV), että EKP noudattaa suorassa valvonnassaan olevien merkittävien laitosten valvonnassa EPV:n suosituksia luottamuksellisuusjärjestelyjen vastaavuudesta (EBA/REC/2015/01), sellaisina kuin ne ovat muutettuina 11.9.2015 annetuilla suosituksilla EBA/REC/2015/02 ja 11.1.2017 annetuilla suosituksilla EBA/REC/2017/01.

EKP:n päätökset valvottavien yhteisöjen merkittävyydestä

EKP:n neuvosto jätti 13.10., 16.10. ja 17.10. vastustamatta valvontaelimen päätösluonnoksia usean valvottavan luottolaitoksen merkittävyydestä. Luetteloa valvottavista laitoksista päivitetään säännöllisesti, ja se on nähtävissä EKP:n pankkivalvontasivuilla.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle