Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

Digitaalinen rahaperusta – EKP:n arvio

Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenen Yves Merschin puhe Suomen Pankin johtokunnan
varapuheenjohtajan Pentti Hakkaraisen läksiäistilaisuudessa Helsingissä 16.1.2017

Meneillään on digitalisaation aikakausi. Internet ja kannettavat älylaitteet ovat mullistaneet tiedon käytön ja jakamisen sekä tavan, jolla rahaa siirretään. Digitaalista rahaa on jo monenlaista – esimerkiksi pankkitalletuksia voidaan siirtää sähköisesti ja maksuja suorittaa sähköisellä rahalla.

Käsittelen tänään puheessani digitaalista keskuspankkirahaa, jota voidaan kutsua myös digitaaliseksi rahaperustaksi (englanniksi digital base money tai DBM). Digitaaliseen rahaperustaan luettava raha on liikkeessä olevien setelien tavoin keskuspankkiin kohdistuva saatava, mutta digitaalisessa muodossa.

Digitaalinen rahaperusta on tietenkin jo olemassa. Liikepankeilla ja eräillä muilla instituutioilla on keskuspankkeihin kohdistuvia digitaalisia saatavia talletusten muodossa. Viime aikoina on kuitenkin keskusteltu siitä, pitäisikö keskuspankkien tuoda digitaalinen rahaperusta myös muiden vastapuolten ulottuville, jolloin myös muilla kuin pankeilla – kotitaloudet mukaan luettuina – voisi olla tili keskuspankissa. Kiinan keskuspankki, Englannin pankki ja Ruotsin keskuspankki ovat julkaisseet aihetta käsittelevää materiaalia tai kertoneet tutkivansa asiaa.

Mielestäni keskustelu digitaalisesta rahaperustasta on käynnistynyt kahdesta syystä.

Ensinnäkin sähköisten maksutapojen käyttö on yhä suositumpaa. Rahoitusala tarjoaa jo useita sähköisiä maksutapoja kuten luotto-, pankki- ja maksukortteja. Maksutavat perustuvat kuitenkin liikepankkirahaan, ja liikepankeista voi periaatteessa tulla maksukyvyttömiä. Näin ollen ihmiset saattavat pitää keskuspankkiin kohdistuvia saatavia turvallisempina. Digitaalisen rahaperustan kysyntä voisi siis kasvaa.

Toiseksi teknologia on kehittynyt, joten digitaalisen rahaperustan käyttöönotto saattaisi jo olla paljon helpompaa ja edullisempaa kuin kymmenen vuotta sitten. Voitaisiin käyttää esimerkiksi lohkoketjutekniikkaa (englanniksi Distributed Ledger Technology tai DLT), jota hyödynnetään bitcoin-virtuaalivaluutassa.

On siis hyvät perusteet käydä keskustelua digitaalisesta rahaperustasta sekä tutkia käytettävissä olevia vaihtoehtoja ja niiden mahdollista vaikutusta keskuspankkien tehtävien hoitoon. Euroopan maista esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa sähköisten maksutapojen käyttö alkaa olla suositumpaa kuin käteisrahan. Kehitys voi lisätä keskustelua digitaalisesta rahaperustasta. Euroalueella käteismaksujen suosio ei kuitenkaan ole hiipunut. Viime vuosina liikkeessä olevien setelien kysyntä on kasvanut euroalueella nopeammin kuin talous.

EKP osallistuukin keskusteluun pääasiassa analyyttisestä näkökulmasta. Ennen kuin EKP voisi harkita digitaalisen rahaperustan käyttöönottoa, olisi selvitettävä niin positiiviset kuin negatiivisetkin vaikutukset EKP:n ensisijaisen tehtävän eli hintavakauden kannalta. Lisäksi digitaalista rahaperustaa arvioitaessa on otettava huomioon useita tärkeitä periaatteita kuten teknologian turvallisuus, tehokkuus, teknologiariippumattomuus ja maksutapojen käyttäjien valinnanvapaus.

Esittelen tänään erilaisia vaihtoehtoja digitaalisen rahaperustan suunnittelua, käyttöönottoa ja hallintaa ajatellen sekä nostan esiin muutamia mahdollisia seurauksia. Kyseessä ei ole kaikenkattava esitys, vaan tarkoituksena on antaa alustava kuva aiheen monimutkaisuudesta.

Tili- vai arvoperusteinen digitaalinen rahaperusta?

Käsittelen ensiksi etenkin oikeudellisesta näkökulmasta kiinnostavaa eroa tiliperusteisen ja arvoperusteisen digitaalisen rahaperustan välillä. Nykyinen digitaalinen rahaperusta on tiliperusteinen, sillä sen muodostavat liikepankkien talletukset keskuspankeissa. Digitaalista rahaperustaa siirretään pankilta toiselle veloittamalla varat maksajan tililtä ja hyvittämällä ne maksun saajan tilille. Keskuspankki on suoraan osallisena ja kirjaa siirron.

Käteisraha puolestaan on arvoperusteista ja siirrettävissä ilman tiliä. Käteisraha siirtyy, kun maksaja luovuttaa rahan maksun saajalle. Keskuspankki ei kirjaa käteisrahan siirtoja, vaan ainoastaan rahan alkuperäisen liikkeeseenlaskun ja sen lopullisen palautumisen keskuspankkiin.

Muiden kuin pankkien hallussa oleva digitaalinen rahaperusta voisi olla joko tiliperusteista, eli kaikilla halukkailla olisi tili keskuspankissa, tai arvoperusteista, kuten käteinen. Arvoperusteisen digitaalisen rahaperustan käyttäjillä olisi sähköinen lompakko sen säilyttämistä ja käyttöä varten. Siirrettävät varat veloitettaisiin maksajan sähköisestä lompakosta ja hyvitettäisiin maksun saajan laitteelle ilman keskuspankin osallistumista.

Valinta tiliperusteisuuden ja arvoperusteisuuden välillä saattaa olla tärkeä useista syistä. Esittelen nyt niistä kaksi. Ensinnäkin tiliperustainen ja arvoperustainen digitaalinen rahaperusta edellyttäisivät mahdollisesti hyvin erilaisia teknologioita, tietoturvaratkaisuja ja investointeja. Lohkoketjutekniikka voisi sopia molempiin tarkoituksiin, mutta eri tavoin. Toiseksi käyttäjän anonymiteetti on mahdollista vain, jos digitaalinen rahaperusta pidetään arvoperusteisena. Nämä seikat voivat vaikuttaa digitaalisen rahaperustan kysyntään pankkien ulkopuolella sekä siihen, korvaisiko se lähinnä käteisrahaa vai pankkitalletuksia.

Vaihtoehtoja digitaalisen rahaperustan tarjonnassa

Miten sitten digitaalista rahaperustaa voitaisiin tarjota muillekin kuin pankeille?

Yksinkertaisinta olisi, jos muut kuin pankit voisivat muuntaa liikepankkitalletuksiaan digitaaliseksi rahaperustaksi yksi yhteen. Käteisrahaahan voidaan aina tallettaa pankkitilille, mikä tarkoittaisi että muut kuin pankit voisivat samoin muuttaa käteisrahaa digitaaliseksi rahaperustaksi.

Tällaisessa tilanteessa talletuspakoja voisi kuitenkin käynnistyä aiempaa helpommin, ja ne etenisivät nopeammin. Muut kuin pankit voisivat reagoida pankkeja koskeviin huonoihin uutisiin siirtämällä talletuksensa nopeasti riskittömään digitaaliseen rahaperustaan – käteisrahaa ei enää tarvitsisi piilottaa patjan alle. Se vaikeuttaisi tärkeitä sääntelyponnistuksia, joilla on pyritty estämään varojen arvaamatonta liikkumista sijoituskohteesta toiseen.

Nykyiselläänkin on kuitenkin helppoa siirtää talletuksensa vaikeuksiin joutuneesta pankista johonkin turvallisemmaksi katsottuun liikepankkiin, joten en usko talletuspaon riskin kasvavan yksittäisten pankkien ongelmatilanteissa. Koko järjestelmää koskevassa pankkikriisissä tilanne olisi kuitenkin toinen. Jos koko liikepankkisektori olisi tallettajien silmissä riskialtis, digitaalinen rahaperusta voisi lisätä todennäköisyyttä, että talletukset todella pakenisivat liikepankeista, mikä vaikuttaisi kielteisesti rahoitusmarkkinoiden toimintaan.

Riippuen siitä, miten houkutteleva vaihtoehto digitaalinen rahaperusta olisi muille kuin pankeille, liikepankkitalletuksia voitaisiin muuttaa digitaaliseksi rahaperustaksi myös vähitellen. Vaikutus liikepankkeihin olisi vaihteleva. Sellaiset liikepankit, jotka pitävät keskuspankissa talletuksia yli varantovelvoitteen, voisivat vähentää niitä digitaalisen rahaperustan aiheuttaessa talletusten ulosvirtausta. Nykytilanteessa se voisi parantaa pankkien kannattavuutta, sillä talletuksille maksetaan korkeampaa korkoa kuin varantovelvoitteen ylittäville keskuspankkitalletuksille.

Sellaiset pankit, joilla ei ole varantovelvoitteen ylittäviä keskuspankkitalletuksia, voisivat joutua turvautumaan keskuspankkiluottoon. Niiden olisi toimitettava keskuspankille lisää vakuuksia, ja keskuspankkiluotosta maksettava korko voi ainakin normaalitilanteessa olla korkeampi kuin asiakastalletusten korko keskimäärin. Näiden pankkien kannattavuus voisi heiketä, mikä voisi nostaa pankkilainojen korkoja. Seurauksena keskuspankki voisi joutua muuttamaan ohjauskorkoja ja rahapolitiikan toteuttaminen voisi vaikeutua ennen uuden tilanteen vakautumista.

Käyttöönotossa voitaisiin soveltaa myös tiukempia lähestymistapoja. Keskuspankki voisi esimerkiksi tarjota digitaalista rahaperustaa muille kuin pankeille ainoastaan omaisuuserien ostojen yhteydessä eli muiden kuin pankkien myydessä keskuspankille tiettyjä omaisuuseriä. Liikepankkitalletuksia tai käteisrahaa ei siis voisi muuntaa suoraan digitaaliseksi rahaperustaksi.

Tällainen tiukempi lähestymistapa pitäisi digitaalisen rahaperustan määrän täysin keskuspankin hallinnassa. Keskuspankki päättäisi aina ostettavien omaisuuserien määrästä. Talletuspaot ja talletusten vähittäinenkin ulosvirtaus liikepankeista voitaisiin välttää.

Keskuspankki joutuisi kuitenkin tekemään joitakin vaikeita rahapoliittisia päätöksiä. Millaisia omaisuuseriä tulisi ostaa, kuinka paljon niitä tulisi ostaa ja mihin hintaan niitä ostettaisiin? Jos digitaalisen rahaperustan kysyntä ylittäisi keskuspankin tarjoaman digitaalisen rahaperustan määrän, ostettaville omaisuuserille voisi muodostua kaksi eri hintaa: eri markkinaosapuolten keskinäisissä kaupoissa käytettävä markkinahinta sekä markkinahintaa alempi keskuspankilta pyydettävä hinta, kun samoja omaisuuseriä myydään keskuspankille digitaalisen rahaperustan saamiseksi. Digitaalinen rahaperusta voisi siis olla arvokkaampaa kuin käteisraha ja liikepankkitalletukset. Digitaalinen rahaperusta olisi oma valuuttansa. Keskuspankki laskisi siis liikkeeseen kahta eri rahaa, mikä vaikuttaisi olevan vastoin EKP:n perusperiaatteita.

Tällaisen tilanteen välttämiseksi keskuspankin pitäisi joko lisätä tarjoamansa digitaalisen rahaperustan määrää tai tehdä siitä vähemmän houkuttelevaa esimerkiksi laskemalla sille maksettavaa korkoa. Palaan tähän myöhemmin.

Haasteet saattavat puoltaa yksinkertaista ratkaisua, jossa muut kuin pankit voisivat muuntaa pankkitalletuksia suoraan digitaaliseksi rahaperustaksi yksi yhteen, ainakin jos muut kuin pankit korvaisivat digitaalisella rahaperustalla pääasiassa käteisrahaa eivätkä pankkitalletuksia. Niin kauan kuin digitaalisella rahaperustalla korvataan pääasiassa käteisrahaa, negatiiviset sivuvaikutukset vaikuttavat epätodennäköisiltä. Niin kauan kuin digitaalisesta rahaperustasta ei ole laajempaa kokemusta, voisi olla mielekästä tehdä siitä ainakin aluksi käteisrahan kaltaista.

Digitaaliselle rahaperustalle maksettava korko

Seuraava tärkeä kysymys on, millaista korkoa keskuspankin tulisi maksaa muiden kuin pankkien hallussa olevalle digitaaliselle rahaperustalle.

Euroalueella yhtenä vaihtoehtona olisi, että digitaaliselle rahaperustalle maksettaisiin talletuskorkoa, kuten liikepankkien varantovelvoitteen ylittäville keskuspankkitalletuksille. Myös muiden kuin pankkien hallussa oleville varoille maksettaisiin keskuspankin ohjauskorkoa, mikä voisi vahvistaa rahapolitiikan välittymistä taloudessa.

Tällä hetkellä talletuskorko on -0,40 %. Negatiivisella korolla digitaalisen rahaperustan kysyntä saattaisi jäädä vähäiseksi. Normaalitilanteessa talletuskorko on kuitenkin positiivinen, ja sen maksaminen digitaaliselle rahaperustalle saattaisi olla riskialtista. Liikepankkitalletusten muuttaminen digitaaliseksi rahaperustaksi voisi muodostua liiankin houkuttelevaksi. Olen jo nostanut esiin mahdollisia negatiivisia sivuvaikutuksia.

Vaihtoehtoisesti digitaalisen rahaperustan korko voitaisiin asettaa nollaan. Käteisraha eli setelit ja kolikot ovat nekin nollakorkoisia. Kun korko on 0 %, muut kuin pankit tuskin muuntavat liikepankkitalletuksiaan tai käteistä rahaa digitaaliseksi rahaperustaksi, jos ainoana tavoitteena on saada parempaa tuottoa. Jopa tilanteessa, jossa keskuspankin ohjauskorko on negatiivinen, liikepankit harvoin soveltavat asiakkaidensa talletuksiin negatiivisia korkoja.

Nollakorkoiseen muiden kuin pankkien hallussa olevaan digitaaliseen rahaperustaan liittyy kuitenkin rahapoliittisia riskejä. Sellaiset pankit, joilla on runsaasti varantovelvoitteen ylittäviä keskuspankkitalletuksia negatiivisella korolla, voisivat pyrkiä korvaamaan varantovelvoitteen ylittävät talletukset digitaalisella rahaperustalla. Ne voisivat esimerkiksi perustaa tähän tarkoitukseen tytäryhtiön, joka ei olisi pankki. Tällainen kehitys saattaa heikentää rahapolitiikan vaikutusta.

Jos riskiä pidetään merkittävänä, keskuspankki voisi yhdistää edellä mainitut lähestymistavat. Muiden kuin pankkien hallussa oleva digitaalinen rahaperusta voisi olla nollakorkoista silloin, kun talletuskorko olisi positiivinen, mutta negatiivista talletuskorkoa voitaisiin soveltaa sellaisenaan. Seurauksena voisi kuitenkin olla runsas varojen siirto digitaalisesta rahaperustasta muihin kohteisiin aina talletuskoron muuttuessa negatiiviseksi.

On myös olemassa riski, että luottamus keskuspankkiin heikkenisi merkittävästi, jos muiden kuin pankkien saataviin keskuspankista sovellettaisiin negatiivista korkoa.

Digitaalisen rahaperustan tekninen puoli

Käsittelen vielä lopuksi digitaalisen rahaperustan teknistä puolta. Mainitsin edellä, että keskustelu digitaalisesta rahaperustasta on käynnistynyt muun muassa siksi, että nykyään on jo käytettävissä teknologiaa, joka helpottaisi sen liikkeeseenlaskua. Yksi lupaavimmista on lohkoketjutekniikka. Kysymys kuuluu, onko lohkoketjutekniikka jo tarpeeksi kehittynyttä keskuspankkien tarkoituksiin. Keskuspankin maine on sille olennaisen tärkeä, eikä käytetyn tekniikan suhteen ole varaa tehdä virheitä. Ennen kuin keskuspankit voivat tarjota digitaalista rahaperustaa muille kuin pankeille, niiden on oltava varmoja, että se ei todennäköisesti aiheuta negatiivisia sivuvaikutuksia taloudessa ja että käytettävät järjestelmät ovat tehokkaita ja turvallisia.

Rajoittuneisuutta tulisi kuitenkin myös välttää. Jos on mahdollista löytää tehokkaampia ja turvallisia tekniikoita keskuspankkioperaatioiden hoitoon, niiden käyttöönotto voisi pienentää sekä keskuspankin että käyttäjien ja siten myös koko yhteiskunnan kustannuksia.

Päätelmät

Yhteenvetona voidaan todeta,

että muille kuin pankeille tarkoitettu digitaalinen rahaperusta voidaan toteuttaa monin tavoin. Eri vaihtoehdoilla on mahdollisia sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia, joita on tutkittava ja pohdittava huolellisesti. Kysymys, tarjotako digitaalista rahaperustaa muille kuin pankeille vai ei, voidaan ratkaista vasta, kun paras toteutustapa on löydetty. EKP:n kannalta tärkeintä on selvittää, vaikuttaisiko digitaalisen rahaperustan käyttöönotto EKP:n kykyyn hoitaa tehtävänsä. Käyttöönotolla saattaa olla negatiivisia vaikutuksia, jos muut kuin pankit korvaavat suuressa määrin liikepankkitalletuksia digitaalisella rahaperustalla. Jokaisen toteutusmuodon kohdalla tulisi arvioida, miten hyvin niissä toteutuvat neljä keskeistä periaatetta: tekniikan turvallisuus, tehokkuus, tekniikkariippumattomuus ja maksutapojen käyttäjien valinnanvapaus.

Koska joissakin piireissä on nostettu esiin mahdollisuus, että keskuspankit aikoisivat poistaa käteisen rahan käytöstä kokonaan, haluan painottaa valinnanvapauden periaatetta: jos digitaalinen rahaperusta tulisi käyttöön muille kuin pankeille, sitä käytettäisiin käteisrahan rinnalla. Se olisi vain uusi mahdollinen tapa säilyttää varoja. Ne, jotka suhtautuvat epäilevästi digitaalisiin laitteisiin, käyttäisivät luonnollisesti edelleenkin käteisrahaa.

Vaikka tehokkuutta voitaisiin varmasti parantaa korvaamalla osa käteisrahasta digitaalisella rahaperustalla, teknologian on ensin toimittava riittävän luotettavasti ja pystyttävä kestämään tietoturvahyökkäykset. EKP:n tehtävä on riippumaton tekniikan kehityksestä ja kustannuskysymyksistä.

Kiitos.

YHTEYSTIEDOT

Euroopan keskuspankki

Viestinnän pääosasto

Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.

Yhteystiedot medialle